Minusta

Elämä ei ole ollut minulle suora tie. Se on ollut mutkainen, välillä raskas ja joskus pysäyttävä.

Olen itse kokenut sairastumisen ja näkövammautumisen aikuisiällä. Hetken, jolloin arki, tulevaisuus ja identiteetti muuttuivat kerralla. Sen, kun maailma ei ole sama paikka kuin ennen. Kun joutuu rakentamaan uudelleen sen, kuka on ja miten tässä uudessa elämässä eletään.

Olen kasvanut monikerroksisessa perhetaustassa. Oma tarinani juurien, kuulumisen ja identiteetin äärellä on kulkenut mukanani pitkään. Lapsuuteni opetti minulle varhain herkkyyttä, selviytymistä ja kykyä lukea tunnelmia sanojen takaa. Elämässäni on ollut vaiheita, joissa olen joutunut pysähtymään täysin, surua, epävarmuutta ja kysymyksiä, joihin ei ollut heti vastauksia.

Tiedän miltä tuntuu, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Kun ei tiedä, mihin suuntaan pitäisi katsoa. Kun ei näe mitään valoa tunnelin päässä.

Olen kotoisin Helsingistä ja asun nykyisin Porvoon saaristossa. Olen nainen,  vaimo, tytär, isosisko, ja vanhin lapsi.  Olen adoptoitu ja minulla on kaksi isää, biologinen ja adoptioisä. Äitini on kuollut. 

 Olen mamma eläinlapsilleni. Mutta ennen kaikkea olen ihminen matkalla. 

Arkeani jakavat kanssani aviomies , kissat, koirat ja kanat sekä opaskoirani. Eläimet tuovat elämääni lämpöä, rytmiä ja lempeää muistutusta läsnäolosta. 

 Luonto ja meri ovat minulle tärkeitä rauhoittumisen ja palautumisen paikkoja.

Juuri omien kokemusteni kautta minulle on muodostunut syvä kunnioitus ihmisen haavoittuvuutta kohtaan. En näe kriisiä rikkoutumisena, vaan kohtana , jossa elämä kutsuu pysähtymään ja kuuntelemaan.  Ja josta voi syntyä jotain ihan uutta. 

Työssäni minulle tärkeintä on aito ja kiireetön läsnäolo. Ihmisenä ihmiselle. Sellainen, jossa ei tarvitse esittää vahvaa eikä olla valmis. Voin kohdata surun, pelon, epävarmuuden ja hiljaisuuden ilman kiirettä tai tarvetta korjata niitä pois.

Minulle jokainen ihminen on yksilöllinen tarina. Ja joskus jo se, että tulee nähdyksi ja kuulluksi omassa tilanteessaan, voi kantaa pitkälle.

En väitä tietäväni vastauksia toisen puolesta.

Mutta tiedän miltä tuntuu kulkea pimeän läpi ja siksi osaan kulkea vierellä, kun toinen sitä tarvitsee.

Joskus riittää, että joku pitää pientä valoa näkyvissä, silloin kun oma katse ei vielä kanna niin kauas. Voin kulkea kanssasi ja kannatella sitä valoa hetken, kunnes näet itse tunnelin päähän.

 Vastaanotan asiakkaita myös kotonani rauhallisessa ympäristössä. 

Voit seurata työtäni, ajatuksiani ja arkeani myös somessa:

https://www.facebook.com/share/1FSKuFBz2s/?mibextid=wwXIfr 

https://www.instagram.com/marialinneasommaro?igsh=MW95dHltOXZ0bW12aw%3D%3D&utm_source=qr